Kuulumisia pitkästä aikaa

Hetken hiljaiselon jälkeen on taas aika pitää teidät lukijat ajantasalla siitä, mitä puuhaan täällä maailmankolkassa. Mikään jouluhössöttäjä en ole ollut ikinä, mutta tykkään kyllä joulun ajasta valtavasti ja odotan sitä innolla. Viime viikonloppuna kävin vähän jouluostoksilla täällä kotikulmilla sekä myös naapurikaupungissa, vielä muutama lahja on hankkimatta mutta aivan hyvällä mallilla on kaikki. Ongelmana on vaan se, että mulla on täällä aika pieni matkalaukku (tulin autolla ja kaikki oli vaan pussitettu tai laitettu laatikoihin), joka tulee jo puoliksi täyteen pelkästään noista paketeista... Onneksi en lennä Ryanairilla, joten ihan jokainen käsimatkatavaran sentti taikka gramma ei ole niin tarkkaa. Kaupungin katuja on ihana kävellä ristiin rastiin, kun ihmisiä on paljon liikkeellä ja pieniä markkinakojuja ruokineen, juomineen ja erilaisien tavaroineen on jokaisella kulmalla.

 

3-vuotiaat tammat palasivat talliin pari viikkoa sitten, ja nekin komeilevat nyt ratsastettavien listalla.  Toinen näistä on umpikiltti ja helppo, toinen taas vähän venka varsinkin laukatessa. Kyydissä on kuitenkin pysytty vielä tähän asti, toivottavasti jatkossakin. Tänään talliin tuli vielä yksi hevonen lisää vierustallista, tamma on myyty Amerikkaan. Tämä kyllä lähtee jo tammikuun alussa uuteen kotimaahansa, eli ei ole tässä kauaa. Tällä hetkellä päivittäisiä ratsastettavia on siis 6, ja kohta yksi 3-vuotiaaksi kääntyvistä oreista tulee takaisin ratsuttajalta. Tallin pääluku on 11, loput siis kiertää konetta ja rullailee menemään matolla. Toki on harmi, että kaksi hevosista on telakalla jalkojensa vuoksi, mutta toisaalta näin talvikaudella on paljon parempi aika nuoleskella tulleita haavoja. Molemmat näistä kuitenkin ehti hyppäämään melkein täyden kauden ennen kuin palasivat takaisin meidän talliin ja aloittivat kävelykuurinsa.

 

Viime tiistaina 3.12 olin pomoni sekä muutaman amerikkalaisen asiakkaan kanssa Holger Hetzelin estehevoshuutokaupassa. Oli kyllä niin mieletön tilaisuus ja tunnelma, että en vieläkään voi oikein käsittää. Ihmiset kulkivat melkeinpä parhaimmissaan, punaista mattoa pitkin asteltiin maneesiin, joka oli koristeltu ja katettu niin hienoksi ettei sitä voinut edes maneesiksi tunnistaa, palvelu sekä ruoat ja juomat olivat viimeisen päälle, ja ilmaisia tokikin ;) Mun olo oli ensimmäiset tunnit ihan et hä, toivottavasti ilme ei ollut ihan yhtä paljon pihalla mitä mieli. Mitään halpoja hevosiahan nuo eivät tuolla myy, mutta hinnat nousivat kyllä tuolloin ihan tosi korkealle, niin kuin muutenkin hyppyhevosten hinnat ovat nyt korkealla, ja tulevat luultavasti olemaankin vielä jonkun aikaa. Holgerilla oli huudettavana mm. tämän vuoden 5-vuotiaiden maailmanmestari. Joku täti sai täältä synttärilahjaksi kaksi hevosta, ja molemmissa oli reilusti yli 100 000 euron hintalappu.

 

Rentoa jutustelua samalla kun hevosia ratsastetaan

Pöytien kattaus

Uutta omistajaa etsimässä

Hintoja...

Mun hyvä kaveri on tulossa käymään seuraavana maanantaina ja olen niin innoissani etten meinaa nahoissani enää pysyä! Hän viipyy perjantaihin asti, sitten onkin enää viikonloppu välissä kun meikäläinen lentää Suomeen, happy happy :) 21.12 on talliporukan perinteiset joulubileet, viime vuonna meno oli kova, hauskaa oli vähän liiaksikin ja päätettiinpä sitten testata uusi korkeushyppymuurikin, hevosiahan markilta kyllä löytyi. Tästä on olemassa videokin jossain, en vaan tiedä enää missä.

 

 

Missään myytävänä turvavyötä satulaan?

Heh heh, täällä kirjoitan naama täynnä rupia ja silmä mustana, tulinpahan taas jälleen kerran ryminällä alas hevosen selästä. Aiemmin mua ei saanut tippumaan sitten millään ja nykyään lentelen harvase viikko, taidan tarvita mun satulaan liimaa, turvavyön sekä airbackin. Tällä kertaa ponski kielsi mörkö-pystylle ja meikä irtautui nykyiseen tuttuun tapaan satulasta. Pysty oli kuitenkin ollut joskus aiemmin okserina, joten takana mua odotti tyhjät tolpat. Tulin naamalleni alas ja löin kasvoni tielle osuneeseen tyhjään kannattimeen, tuloksena vasemmalta puolelta silmäkulma, poskipää sekä leuka auki. Aluksi puolet naamasta oli aivan turtana enkä edes tiennyt mihin koskee. Pomo vaan totesi, että oho, sustahan tulee verta, johon vastasin vain, että aijaa, mistä? Tunnottomuuden jälkeen naamanpuolisko olikin sitten aika pipi mutta kaikki toimi, laskeskelin hampaat läpi ja kaikki oli tallessa, hyvä juttu. Ei siis muuta kuin takaisin satulaan ja muutamat hypyt vielä loppuun. Seuraavat pari päivää vasen silmä oli vähän turvoksissa, nyt se on kuitenkin enää vain musta. Tämä on onneksi elämäni ensimmäinen musta silmä, toivottavasti jää myös viimeiseksi. Mä oon ollut nyt ihan yleinen vitsi tallilla - mun uusi harrastus on kuulemma nyrkkeily, ja kieltämättä kyllä näytän ihan siltä kuin joku olisi lyönyt mua.. :D

Verdenin tuliainen saapui talliin reilu viikko sitten. On niin helkkarin hieno 2-vuotias, ettei voi uskoakaan, voisin lyödä pääni pantiksi että on jo ainakin kolmen. Toisaalta tuo on helppo ja käsitelty tapaus eikä mistään pellosta juuri repäisty, mutta taas toisaalta on aika macho ja ei niin helppo. Tätä saa viedä tallipihalla itsellä kaikki aistit valppaina, kun taas yksi meidän 2-vuotiasta oreista on niin latanen, että sitä vetelee pitkin markkia perässään pitkällä narulla kuin turisti-aasia konsanaan. Kolmatta 2v oripoikaa tullaan katsomaan parin viikon päästä, josko siitä olisi jalostukseen. Tätä varten se klipattiin ja ollaan nyt kikkailtu vähän enemmän kävelykoneen sekä juoksummaton kanssa. 3-vuotiaat tammat lähtivät kuukaudeksi ratsutettavaksi. Siellä setä kuulemma istuu selkään ensiksi hevosen ollessa käytävällä kiinni ja sitten kun homma toimii, niin lähtee puskiin ratsastamaan. Kuulostaa vähän hullulta, mutta kuulemma toiminut kaikkien varsojen kanssa. Muuten tallilla kokoonpano on säilynyt samana.

Eilen mun piti hypätä 2 luokkaa Rhedessä, mutta ilmoittamisessa oli mennyt jotain vikaan eikä mua oltukaan sitten listattu. Myös seuraavan viikonlopun kisat Oedingissa menee mönkään samasta syystä, näillä näkymin en siis hyppää tänä vuonna enää muuta kuin kotona. Pomo puhui, että pitää katsoa jos löydettäisiin jotain Hollannista taikka Belgiasta, mutta en elättele näistä turhan suuria toiveita, will see.

Näin täällä :) Hyvää sunnuntaita toivottaa tallin miehet! Nuotion voi siis kasata myös paskakärryyn rikkinäisistä esteistä.

Jo pitkään on ollut tiedossa, että tulen talvella käymään kotona, mutta viimein sain lennot varattua ja fiilis on nyt oikein happy happy! En malta enää odottaa, pultut tutisee jo pelkästä innostuksesta. Ihanaa nähdä perhettä sekä kaikkia kavereita, ja saada kaikkia suomi-herkkuja syötäväksi. Viime joulun vietin täällä, mutta suomi-kaverin kanssa leivottiin joulutorttuja sekä keitettiin riisipuuroa. Joulupiparit jäivät leipomatta vaikka suunnitelmissa oli. Mut nyt saan osallistua taas ihanaan suomalaiseen jouluun, toivottavasti siellä on oikein paljon lunta kun mun loma alkaa!

Hei sinä hevosalan opiskelija!

Mun pomo tarjoaa täältä sinulle erittäin mielellään harjoittelupaikkaa.

 

Meillä pääset:

 - ratsastamaan hienoja, myös kansainvälisen tason GP-hevosia

 - taidoista riippuen luultavasti myös hyppäämään samoja super-hevosia

 - kehittämään kielitaitoasi englanti/saksa

 - näkemään erilaisen hevoskulttuurin

 - näkemään saksalaisia ratsastuskilpailuita, nämä poikkeavat Suomen skaboista paljon

 - näkemään huippuratsastajia hevosen selässä, pelkästään katsomallakin oppii valtavasti

 - osallistumaan tavan talli-arkeen, mm. liinaamaan, talvisin klippaamaan, auttamaan nuorien/varsojen kanssa, avustamaan eläinlääkäriä jne.

 - huolehtimaan, että hevoset voivat hyvin sekä niiden varusteet ovat kunnossa

 - oppimaan paljon hyvien hevosten tuntomerkkejä, ruokintaa, varustusta, tallin "johtotehtäviä", ottamaan vastuuta ja järjestelemään päivät toimiviksi, sekä varmasti muutakin

 

Tässä on sinulle mahdollisuus, mikäli haluat varmasti mieleenpainuvan ja tehokkaan harjoittelujakson. Tulla voi aikalailla koska vaan. Innostuneet voivat ottaa yhteyttä aluksi sähköpostiin kaisa.ilmonen@gmail.com, niin jutellaan lisää!

Ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran

Syksy on vilkasta huutokauppa-aikaa. Toki täällä huudetaan myös talvella, keväällä ja kesällä, mutta syksyisin huutokauppoja on erityisen paljon. Esillä ja tarjolla ovat monet puoliverirodut, ja näistä vielä erikseen varsat, siitostammat, kilpahevoset, eliitti jne. Mun pomo on kierrellyt ja seurannut huutokauppoja melko ahkeraan, viime viikonloppuna Verdenistä omistukseen siirtyi yksi 3-vuotias orivarsa ja muutamaa viikkoa aiemmin toinenkin 3v ori myöskin auctionista, paikkakuntaa en vaan enää muista. Itsekin olen selaillut reippaasti katalogeja läpi ja tuijottanut naama ruudussa esittelyvideoita moneen otteeseen.

Näitä on selattu läpi monia kymmeniä kappaleita

Reilun viikon takaisen ilmalennon jäljiltä mun ihon kuviointi muistuttaa vahvasti jalkapalloa, toivottavasti en enää mustu tästä lisää. Toissapäivänä hyppäsin taas Pessoan ja tällä kertaa pysyin satulassa, vaikka alkuun pomoni laittoi sellaisenkin esteen eteen, että mietin vahvasti haluaako se oikeasti tiputtaa mut. Tämän hyppykerran jälkeen olin kyllä ihan hurjan tyytyväinen omaan ratsastukseeni, sain jopa jotain aikaan enkä vain möllöttänyt kyydissä, ja hevosen hyppy oli super. Siinä vaiheessa, kun tolpista rupeaa loppumaan reiät kesken, en pysy itse enää tasapainossa ihan sataprosenttisesti, riittävästi kuitenkin etten häiritse hevosta taikka telo itseäni, mutta radalla olisin kyllä vainaa. Ei siis muuta kuin treeniä, lisää treeniä!  Polvi on alkanut toimia taas aikalailla normaalisti ja satulassa keikkuminen sujuu jälleen kivuttomasti. Hevosia klippaillaan täällä kovaa vauhtia ja loimien määrää vain lisääntyy. Yleinen malli täällä on kokonaku, mitä nyt monet jättävät pienen läntin satulan alta ajelematta. Mun 3-vuotiaat vauvat edistyvät kumpainenkin omaa tahtiaan, toinen on niin helppo ja kiva kun vaan olla ja voi, mutta toinen taas pistää kapuloita rattaisiin sen minkä ehtii. Lokakuun loppuun lopetin vihdoin tämän sairaslomasijaisuuden toiseen talliin, nyt mulla on onneksi astetta helpompaa kun tarvii tehdä vain nämä omat hevoset. Toissaviikonloppuna olin taas kisoissa ihan kohtuu hyvällä menestyksellä ja näillä näkymin viimeiset radat tälle kaudelle olisi parin viikon päästä.

Tälläinen pikainen kuulumispostaus tällä kertaa. Työn alla on jonkinlaista varustetekstiä sekä juttua mun vanhasta työpaikasta, julkaisen niitä kunhan ehdin saada valmiiksi.

Usko unelmiin, ne käyvät toteen

Haluan nyt kirjoittaa siitä, kuinka ihmeessä mä päädyin tänne, siitä millaisen risuisen polun olen itse kulkenut ja siitä, miltä tulevaisuus halutessani näyttää. Ikinä, ikinä en voinut kuvitella näin tapahtuvan, mutta tapahtuipas kuitenkin, ja omalla tarinallani haluan kertoa, ettei mikään ole mahtotonta - oikeasti. Usko unelmiin, tee lujasti töitä niiden eteen, niele ylpeys ja ota kiitollisena vastaan se mitä sinulla on, tee töitä vielä vähän lisää ja pim, voit päästä ihan mihinkä vain.

Kaikki lähti siitä, kun 4-vuotiaana pääsin vanhemman siskoni jalanjäljissä ratsastustunneille joka toinen viikko. Näin kaksi kertaa kuukaudessa ratsasteltiin vuodesta toiseen paikallisessa ratsastuskoulussa, ensiksi pääsin taluttajasta eroon ja lopulta tehtiin vähän haastavampiakin koulu-juttuja, sekä hypättiin esteitä. Muistan vieläkin sen jännityksen määrän, kun osallistuin tuntiponeilla tallin harjoituskilpailuihin. Kerran kesässä pääsin ratsastusleirille, joka olikin pienempänä aikalailla vuoden kohokohta, kokonainen viikko heppailua!

Vuonna 2004 ajoin poniravikortin, ja tästä lähtien olen pyörinyt myös ravipuolella. Rallasimme kaverini kanssa ratsain shetlanninponeilla pitkin peltoja ja keräsimme kilometrejä myös kärryillä istuen. Muutamia ponistarttejakin tuli ajettua kilpaa. Raviurheilusta pidän myös kovasti edelleenkin, mutta tällä hetkellä väkisinkin siitä on hieman taukoa kun lajivalinta vei tällä kertaa ratsupuolelle. Joskus vielä kuitenkin haluan takaisin tämänkin harrastuksen pariin aktiivisesti, sitten joskus kun koulut on käytynä ja aikaa on.

 

Arkistojen kätköistä, kuva Sanna Mikkola

 

2007 mukaan kuvioihin tuli oma hevonen. Hevosen hankinnan jälkeen en enää päässyt ratsastusleirille, mutta tunneilla kävimme silti vielä pari vuotta, tarkasti en enää muista koska lopetimme ratsastuskoululla käynnin. Siskoni hevonenhan se alunperin oli, itse olin 11-vuotias enkä yltänyt edes harjaamaan kunnolla selän päältä. Kyseessä oli 6-vuotias lämminveriruuna, jonka raviura oli päättynyt hankosidevammaan ja kävelimmekin hevosta pitkän aikaa. Tällä ravurinrontolla ratsasteltiin maastossa ja vähän peltoa ympäri vuosien päivät, kunnes muutimme kentälliselle tallille ja pikkuhiljaa aloitimme lenkit myös siinä. Olisikohan se ollut 2009 kun oikeasti aloimme ratsastaa hevosta myös kentällä, vaikkakin edelleenkin maastoilu kuului liikutukseen vahvasti. Kesällä 2009 pääsin siskoni sponsoroimana myös leirille oman kanssa, kyseessä oli koulutusleiri nuorille, alaa vaihtaville tai muuten vaan vaiheessa oleville hevosille. Täältä haimme lisää vinkkejä hevosen ratsastukseen ja tästä lähtien pyörimme aina vain enemmän kentällä (ehkä siis jopa 3 tai ihan korkeintaan 4 päivää viikosta). Vuosien mittaan tästä hevosesta tuli koko ajan enemmän ja enemmän omani, toisilla ei ollut aikaa tai niin kovaa kiinnostusta kopukkaan ja itsehän kilttinä heppatyttönä hoidin hommani tunnollisesti pesäpallo-treenien ohessa. Tallillemme tuli yksi pieni, kusipäinen ponitamma, jota omistaja ei voinut ratsastaa ja itsehän otin sitten tämänkin kuin omakseni, vaikkakaan mitään kuluja ponista ei minulle tullut, kunhan ratsastin ja yritin viedä eteenpäin. Treenasin pesäpalloa 4 kertaa viikossa + pelit päälle ja hoidin kaksi hevosta yksin, koulustakin oli selvittävä ja koira lenkitettävä. Muistan vieläkin sen, kun olin juuri lähdössä toisella ratsastettavalla lenkille ja kello oli jotain yli kymmenen illalla, ikäähän mulla oli tuolloin 15- tai 16-vuotta. Jossain välissä multa katosi pesisjoukkue alta ja harrastus loppui siihen, tämä antoi onneksi vähän lisää aikaa. Silti mitään mullistavaa ei tapahtunut mun ratsastuksessa. Ratsastin yksin vanhaa ravihevosta ja kiukuttelevaa, himpun verran liian pientä ponia (olen siis mallia spagetti - painon puolesta pystyn mennä ties millä, mutta pituutta on vähän liikaa pikkuponeille), kukaan ei katsonut ja korjannut virheitä, vaan oli opittava itse. Ratsastin pilkkopimeässä pitkin metsiä otsalamppu päässä, ratsastin ulkona kun tuli kaatamalla vettä, tuuli myrkysi taikka oli metri lunta ja -30 astetta pakkasta - meillä ei ollut mahdollisuutta laittaa hevosta maneesipaikalle ja liikutettavahan hevoset oli sääolosuhteista huolimatta. Tämä tie oli erittäin hidas ja todella kivikkoinen, mutta satulassa istuttuja kilometrejä sain alle ja perusratsastustaito kehittyi.

 

Maastossa, maastossa, lähestulkoon aina maastossa. Mutta tyytyväisenä hevosen selässä ja vielä jopa valoisaan aikaan!
Kuva Sanna Mikkola

Yleensä pimeys oli siis tätä luokkaa..
Kuva Sanna Mikkola

On hanget korkeat nietokset, ja meikä ratsastaa ulkona. Mutta huomatkaa - meidän kenttä on jopa aurattu!! (yleensä se ei siis sitä ollut...)

 

Kovasti olen kiitollinen tälle pikkuponin omistajalle (ja äitille, joka mahdollisti yhden hevosen omistamisen, kiitos! <3), ponin tulopäivästä lähtien olemme puhaltaneet yhteen hiileen ja olen saanut ratsastaa hänen poneja sekä hevosiaan, jotka vaihtelivat kuitenkin paljon. Kyseessä on kuitenkin aina ollut joko pikkuruisia (setikka, welsh-mountain) tai vähän isompiakin poneja taikka nuoria hevosia, ikinä en saanut alleni kivaa, valmista hevosta. Kenelläkään ei ollut turhanpanttina sellaista hevosta. Katselin kun kaverit ja muut ratsastivat hienoja, kalliita hevosiaan ja nielin pettymyksen karvaan maun ollen tyytyväinen siihen mitä minulla oli - minulla oli kuitenkin mahdollisuus hevostella. Vuonna 2010 sisko lähti Austraaliaan töihin ja viimeistään tällöin meidän hevosesta tuli mun hevonen. Tein töitä hevosen eteen tuhansia tunteja, satunnaisesti valmentautuen mutta lähinnä yksin, mutta lopputulokseen voin kyllä sanoa täydellä ylpeydellä olevani tyytyväinen. Ravurinraadosta tuli hieno, lihaksikkaan pyöreä ja koulukiemurat taitava harrasteratsu, käytiinhän me jopa koulukisoissakin! Hoidin siis lukion ja oman hevoseni, koirani, sekä monesti vielä jonkun toisen hevosen kaveriltani. Päiväni olivat pitkiä eikä aikaa jäänyt liiaksi kavereille tai muille aktiviteeteille, mä kävin tallilla ja that's it. Kun pääsin koulusta kävin lenkillä, sitten lähdin tallille ja kotiuduin taas joskus iltamyöhään. Parhaimmillaan kävin vielä uudestaan lenkillä, ja jossain vaiheessa piti myös tehdä koulu ja syödä ja nukkuakin.

 

 Mun hani, hienoin mies 2011

 

 

 Loppuvuonna 2011-alkuvuonna 2012 aloin kuitenkin tuntea, että nyt riittää, mä haluan kehittyä eikä tämän hevosen kanssa se ole enää mahdollista, hevonen on niin hieno ja osaava kuin se ikinä voi olla. Pyörittelin vaihtoehtoja päässäni ja lopulta kotiutuneen siskoni kanssa päätimme myydä rakkaan eläimen toiseen kotiin kesällä 2012. Ensiksi ajattelin ottaa ylläpitoon jonkun kivan hevosen, jolla pääsisin edes vähän taas eteenpäin - nythän olin jo itse täysi-ikäinen ja töissä käyvä (kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2012), joten pystyin itse rahoittamaan harrastustani. Tie vei kuitenkin ulkomaille ja vajaan vuoden verran hoidin hevosia juoksuvauhtia Saksassa. Tänä aikana kuitenkin opinkin jotain taas lisää vaikken ratsastuksellisesti mennytkään eteenpäin - en siis ratsastanut hevosia kuin ihan silloin tällöin - ja opin tuntemaan ihmisiä. Suomi-loman aikana kesällä 2013 rupesin soittelemaan vanhoille tutuille uuden työpaikan toivossa, ja täällä sitä nyt ollaan ratsastajana Saksassa. Löysin itselleni paikan, jossa mut otettiin vastaan sellaisena kuin olen ja halutaan kehittää mua ratsastajana eteenpäin. Aiemminhan en ollut kilpaillut juuri mitään saatika hypännyt esteen kokoisia esteitä, metri oli mulle jo paljon. Nyt mä saan käyttööni hienot hevoset joilla kilpailla, mun pomo valmentaa mua esteillä ja käyn myös kouluvalmennuksissa, mulla on elämäni tilaisuus oikeasti ratsastaa ja päästä eteenpäin - ja mikä parasta, mä saan tästä vielä palkkaakin :) Jos mä jaksan ja haluan tehdä tätä ja töitä sen eteen, mulla on mahdollista hypätä kansainvälisiä ratoja ajan kuluttua. Mutta edelleen elän täällä päivä kerrallaan ja teen paljon töitä sen eteen, että kehittyisin. Yksi mahdottomalta tuntuva ajatus on jo saavutettu ja nyt ei muuta kuin suunta kohti seuraavaa.

 

Takana 7,5 yhteistä vuotta, toisen läpikotaista tuntemista, sataprosenttista luottoa ja liian kovaa kiintymystä.
Aika lentää, aloittaa jotain uutta ja päästää irti. Viimeiset kuvat, seuraavana päivänä Otto lähti uuteen kotiin.

Goodbye, my love <3

Kaikilla ei ole mahdollista omistaa omaa hevosta, niin kuin mulla oli, vaikkakaan mikään super-kopo omani ei ollutkaan. Kaikilla on kuitenkin mahdollisuus ratsastaa. Hanki hoitohevonen, siivoa tallia ja tee aitoja sen eteen, että saat ratsastaa. Älä odota, että kaikki tulee valmiina eteen, taistele äläkä anna periksi, jos oikeasti haluat tehdä tätä. Täysi-ikäisenä vuokraa hevonen tai ota se vaikka ylläpitoa vastaan, pystyt itse maksamaan harrastuksesi mikäli käyt töissä. Lähde ulkomaille, muualla päin maailmaa on niin paljon helpompi ratsastaa mitä Suomessa. Täällä on jatkuvasti niin paljo töitä tarjolla, että multa kysellään harvase viikko tiedänkö ketään, joka haluaisi tulla töihin. Jokainen hyvän perusratsastustaidon omaava voi saada töitä ratsastajana, etsi itsellesi sopiva työpaikka ja kunnollinen diili. Kotiliikuttajaksi pääsee helpostikin, siitä ei ole enää pitkä matka kisoihin oikeassa tallissa. Minulla on ystävänä useampi ulkomaalainen tyttö, joka on tullut tänne Saksaan ja myös kilpaillut. Itsekään en ollut tehnyt mitään erikoista Suomessa ennen tätä työpaikkaa, mäkin pystyin tähän niin kuka muu tahansa voi myös pystyä! Luota itseesi ja vielä kerran, tee töitä haaveidesi eteen niin vain taivas on rajana.

Ilmalentoa ja vapaiden viettoa

Maapallon tällä saralla päivät pyörii pyörimistään. Nyt tämän viikon olen tehnyt ihan super paljon töitä, joka päivä aikalailla 12-13 tuntia, huh huh.. Eilen ja tänään olen ollut kuitenkin ihan täysin vapaalla, I like! Meille tuli yksi vanha hevonen takaisin (Pessoa) ja tästäkin tuli nyt mun ratsastettava, ennen toinen tyttö ratsasti sen ja mun tarvi huolehtia vain koneeseen. Toisaalta taas racepony lähti, eli siltä kantilta naamamäärä pysyi samana. 3-vuotiaat tammavarsat on laitettu satulaan ja viikon-parin päästä jonkun häiskän pitäisi tulla niitä ratsastamaan. Toinen otti satulan vallan leppoisasti vastaan, mutta toinen suorittikin sellaiset rodeot, että en ole ikinä nähnyt yhtä hurjaa. Ei muuta kun itselle tossua toisen eteen ja pikaisesti alta pois. Täällä toimenpide suoritettiin kävelykoneen keskellä olevassa pyöröaitauksessa tyylillä satula selkään, vyö kiinni ja vauhtia varsaan.

 

Mun baby, racepony

 

Toissapäivänä hyppäsin Pessoalla vähän ja meni muuten ihan tosi kivasti, mutta loppuvaiheilla onnistuin jälleen jättämään satulan. Aluksi hyppäsin vain yksittäistä pystyä molemmista suunnista ja tästä siirryin sitten yhden askeleen sarjalle melko helpolla keep going-välillä. Kerran toin sitten hevosen liian lähelle ensimmäiselle osalle, enkä ollut tarpeeksi nopea korjatakseni tilannetta täysin - ja tästä seurasikin oma rantautumiseni. Aluksi puskin hevosta eteenpäin sisäänhypyn jälkeen, sitten se olikin jo menossa ohi ja itsekin olin tässä vaiheessa jo out of balance hevosen vasemmalla kyljellä, ja lopulta se päättikin hypätä B-osan okserin, itse edelleen ties kuinka päin satulassa, enkä todellakaan tippaakkaan hypyssä mukana. Ilmassa näin tolppien päät pelottavan lähellä ja fiilis oli sitä mukaa, että toivottavasti A) hevonen ei vaan rämähdä tolppien päälle ja hajota itseänsä tai B) en itse tipahda kyydistä tolppien päälle, sitten tulee iso pipi. Laskeuduttiin esteeltä kuitenkin vielä molemmat hengissä ja puomeihin taikka tolppiin koskematta. Itse vaihdoin tässä vaiheessa kaulan kautta Pessoan oikealle kyljelle kun kurvikin oli sopivasti vasemmalle ja tajusin, että nyt mennään. Näin edessäni seinän ja ajattelin vain, että oi ei, ei seinään, ei seinään! Noh, minnekäs muualle kuin seinään.. Jätin hevosen siis kohtuu kovalla ryminällä ja totesin estemaneesin seinät ihan riittävän kovaksi rakennelmaksi, kun aikani sitä tarkastelin hevosen ja seinän välissä. Laskeuduttuani ja hevosen jalkojen hävitessä naaman edestä totesin, että hengissä ollaan. Kipeääkään ei onneksi ottanut, hyvä tuuri oli matkassa. Käteen sain muutaman mustelman ja nirhaman, sekä polven alla ja reidessä on myös isot mustelmat, mutta muuten olen ihan täysin ehjä. Enemmänkin olisi voinut käydä, onneksi tällä kertaa ei sattunut sen kummemmin. Hiekkaan mulla vaan oli ihan joka paikassa, paidan alla, housuissa ja jopa chapseissa, hetken kun yritin pitää hevosesta kiinni. Loput hypyt menivätkin taas jälleen ihan hyvin ja en voinut kuin nauraa tippumiselle. Eilinen meni vielä ihan sujuvasti, mitä nyt kättä ja polvea vähän kiristi silloin tällöin, mutta tänään polvi on ollut vähän oikukkaampi eikä ole tykännyt sen enempää kävelystä kuin koukussa olostakaan. Huomenna pitäisi kiivetä taas hevosen kyytiin, saa nähdä kuinka jalka pelittää. Mun pitäisi vielä alkaa ratsastamaan taas normaalisti (eli myös laukkaamaan) hevosta, jolla on muutenkin sen verran kevyt takaosa, että porukka lentelee sieltä myös käynnissä - ja hevonen on mennyt nyt 2-3 viikkoa vain käyntiä ja ravia 20min suoralla uralla... Saa nähdä millainen ramborata mua huomenna odottaakaan.

 

Suklaatehtaan satoa

 

Mun vapaapäivät olen viettänyt periaatteella poissa kotoa ja tallilta, rentoutuen ja nauttien. Molempina aamupäivinä kävin tallilla 10min droppaamassa ja ruokkimassa pari hevosta. Eilen ajoin ensiksi leipomoon hakemaan aamupalaa ja sen jälkeen paikalliselle suklaatehtaalle, oi nam tuota paikkaa! <3 Sieltä suuntasin Oberhauseniin Euroopan suurimpaan ostos- ja vapaa-ajankeskukseen Centroon. Aluksi ajattelin kysyä kaveria mukaan, mutta sitten totesin että kun yksin menen saan käydä, poiketa ja pysähtyä juuri siellä missä haluan ja tehdä mitä lystään, ajoin siis yksin. Ostarissa kului oma aika kauppoja kierrellen ja syömässäkin kävin hieman ennen lähtöä. Rahaa meni, mutta enpä paljoa ole vielä tämän reilun 2kk aikana kerennyt ostelemaankaan mitään, ja kaikki mitä tuolta kotiutin olikin aikalailla tuikitarpeellista tai kauan haaveiltua. Centrosta ajoin Recklinghauseniin 2500 neliön kokoiseen hevostarvikehelvettiin - Loesdaulle. Täältä ostin itselleni muutaman tavaran ja kaverille Suomeen postitettavaksi muutaman, kuuma linja Pohjanmaalle kävi erittäin vilkkaasti whatsapin kautta ja kanssa-asioijat kummastelivat, kun kuvasin joka toisen tavaran. Se on kivaa, kun täällä on hepparojut edullisempia mitä Suomessa, valikoimaa enemmän, paremmat alet ja esim. pienillekin poneille saa ihan kaikkea päästä varpaisiin ja kaikissa sateenkaaren väreissä, Suomessa kun ei näille meinaa minkäänlaista valikoimaa olla. Illalla käytiin vielä hyvän kaverin kanssa ulkona syömässä, oli ihanaa pitkästä aikaa istua alas ja jutella kaikkea mitä mieleen tuli monen tunnin ajan. Tänään viihdyin aluksi Borkenissa. Kävin aamupalalla ja kiersin pari kauppaakin sekä uskaltauduin jopa parturiin - sen verran monta epäonnistunutta kokemusta taikka tarinaa tiedän, että hetken verran piti kerätä rohkeutta ennen liikkeeseen astumista. Nyt olen kyllä tulokseen täysin tyytyväinen, onneksi näin. Iltapäivästä ajoin sitten vielä vartin päähän jo hieman isompaan kaupunkiin, Bocholtiin, jossa vietin aikaa käveleskellen kaupungilla ja ostoskeskuksessa, sekä istuen kahvilassa syöden päivän ruuan lukien kirjaa ja vaan katsellen ohikulkevia ihmisiä. Illasta tulin takaisin kotiin ja siivosin jopa hieman, hyvä mä!

 

Loesdaun valikoima on VALTAVA - ja sieltä löytää paljon myös kaikkea hauskaa :)

Saalis

 

Täällä on ollut ihan huippukelit taas jälleen kerran. Hiihtelen tallimarkilla menemään t-paidassa aivan helposti, aurinko paistaa ja ilma on tosi lämmin myös öisin. Mun hevosetkin ovat seisseet taas nakuina tallissa ympäri vuorokauden. Jopa tallin grilli kaivettiin torstaina talvivarastosta ja illalla grillattiin porukalla tallilla.

Täällä taas

Blogi ei ole vielä (ainakaan, ehkä, toivottavasti) kuivunut kokoon, intoa kirjoittamiseen ei vaan ole ollut pätkän vertaa enkä kyllä kieltämättä ole avannut konettakaan kohta varmaan kahteen viikkoon, mitä nyt vähän facebookia ja paria blogia seuraillut puhelimen kautta. Muutaman viime viikon aikana olen tuntenut pelottavan monta kertaa, että olisi vain parasta luovuttaa, pakata kamat kasaan ja lähteä kotiin. Samalla hetkellä sitten kuitenkin mietin, että mulla on ihana työ, huippuhyvä työdiili ja ainutkertainen mahdollisuus tehdä tätä hommaa näin niin kuin nyt teen. Jos lopettaisin tähän, en ikinä enää tulisi saamaan samanlaista mahdollisuutta ratsastaa, kehittyä ja kilpailla. Ja tätä mä kuitenkin halua tehdä ja tykkään kovasti siitä mitä teen. Viime päivät ovat jo menneet vähän valoisammissa merkeissä, ehkä se tästä lähtee taas helpottamaan. Jokaisella on joskus huonoja hetkiä, ehkä se nyt on vaan mulla. Pakollahan ei voi tehdä mitään määräänsä enempää tai hajoaa pää, toivon kuitenkin totisesti että saan motivaation takaisin ennen kuin on oikeasti aika kääntää auton nokka kohti Suomea. Joku päivä mun pitää vielä jatkaa opiskelua ja tehdä jotain fiksuakin elämälläni, mutta vielä ei ole se aika - nyt mun aika on olla täällä ja ratsastaa, nauttia superhienosta hetkestä mun taipaleellani :)

 

Kumihanska oli mun kanssa samaa mieltä - tiputin sen siis ihan sattumanvaraisesti lattialle ja näin kävi

Suklaa auttaa kaikkeen! Varmaankin maailman parasta laatuaan, ja samalla kalleinta. Yleensä en malta tätä ostaa, mutta nyt sain halvnnuksesta :)

 

Mun pomolla on mennyt nyt puurot ja vellit ihan täysin sekaisin. Meillä on paljon amerikkalaisia asiakkaita ja heille pitää yleensä olla helppoja, kivoja, easy going-hevosia M-luokkiin ja siitä eteenpäin. Ja mitä mulla seisoo tallissa - varsoja!  Mulle tuli kaksi 2-vuotiasta oria ja kaksi 3-vuotiasta tammaa, sitten on tämä 4-vuotias racepony joka menee melkeinpä kolmivuotiaasta. Ratsastan myös toisella tallilla 4-vuotiasta Cleo-tammaa. Tällä hetkellä kaikki 2v ja 3v babyt vaan kierää kävelykonetta ja rullailee ylämäkeen juoksumatolla + tietty jotain käsittelyjuttuja ja kauneudenhoitoa tulee harrastettua niiden kanssa. Tammoja ruvetaan laittamaan pian satulaan, mutta mun ei kuulemma onneksi tarvi olla se joka kiipeää ensimmäisenä kyytiin, mulla ei oo kunnolla aikaa tehdä sitä.  Lisäksi vanha tuttu Cool Cat (7v holsti-tamma) tuli takaisin kotiin, mutta sillä on tällä hetkellä jalassa jotain häikkää ja maanantaina saan lisätietoa hevosen jatkosta, eli kuinka kauan lomailee ja koska saa ruveta taas ratsastamaan. Ensi viikolla päiden määrän pitäisi lisääntyä vielä yhdellä uudella 5-vuotiaalla tammalla. Sitten rupeaakin olemaan pikkuhiljaa lukumäärä täysi, varsinkin nyt kun teen vielä aamupäivää toiselle työnantajalle, tai muuten loppuu vuorokaudesta tunnit. Pitäisi kuvata näiden naamat joku päivä ja pistää tännekin esille. Noh, ehkä näistä nuorista tulee sitten isona hyviä, ainakin paperit puhuvat puolestaan eikä mun pomolla kyllä huonoja hevosia olekaan, paitsi toi täykkäri. Blogin nimeä viitaten, uskon ja toivon että työskentelen tulevaisuuden GP-hevosten kanssa.

 

Voerden kisat 29.9, viimeiset ulkona tälle vuotta

Yhdet kisat kävin hyppäämässä 4.10. 8 virhepistettä ei nyt ole mikään kehuttava tulos A**-luokasta, mutta fiilis oli hyvä ja ite ratsastin paljon, paljon paremmin mitä viime kisoissa (jossa kielsin pihalle luokassa A*, heh heh..). Ite olin ihan tyytyväinen ja pomo oli tyytyväinen, joten alles gut. Mulla oli kyllä radalla hivenen päätön kana-olo, hevonen juoksi ja mä yritin sinnikkäästi kääntää sen tolppien väliin, tietoakaan mistään muusta. Parissa pienemmässä kaarteessa sain ratsastettua hevosta vähän takaisinkin ja paremmin kasaaan jolloin hypytkin olivat paljon parempia, muuten se viipotti. Nyt on vapaa ja ensi viikonloppuna pitäisi hypätä taas. Täälläkin ollaan vihdoin siirrytty hallikauteen, hyvästi nurmihokit! Saksan hallikisat on ihan okei, aina on verryttelymaneesi ja ratamaneesi erikseen, ei siis mitään hetken verryttelyaikoja ja ulkosalla kenailua.

 

Mun vanhemmat kävivät visiitillä täällä ja käytiin mm. Kölnissä kiipeämässä 533 porrasta tuomiokirkon torniin, ja alas tottakai sama määrä. Vähän piti puhaltaa kiivetessä, mutta reippaasti tallattiin kerralla ylös asti ilman turhia hengähdystaukoja. Näyttävä kirkko ulkoa katsottuna, mutta sisältä aika tylsä. Ja hei, mä sain suomalaista ruisleipää ja Fazerin lontoon rae-suklaata! <3

 

Säät on pikkuhiljaa kylmenemään päin, nyt pari päivää on tullut vettä ja ollut muutenkin aika kalikali, mutta tätä ennen oli kyllä ihan huippukelit monta viikkoa, helposti tallasi farkuissa ja topissa menemään ja näinkin oli liian kuuma.

 

Vielä kelpaa, 1.10.2013

Kölnin tuomiokirkko

Köln